Suomessa on kymmeniä sähköyhtiöitä: isoja ja pieniä, sekä paikallisia että maanlaajuisia. Vähittäismyyjiä on noin 75. Yhteistä niille on kuitenkin se, että niiden tehtävä on myydä sähkö kuluttajille ja yrityksille.
Monilla on edelleen sellainen kuva, että sähkö pitää ostaa lähimmältä sähköyhtiöltä. Näin ei kuitenkaan ole, vaan sähkömarkkinat avautuivat täysin vuonna 1998, josta lähtien myös kotitaloudet ovat voineet vapaasti valita, keneltä sähkönsä ostavat. Sähköä tuottavat ja myyvät yritykset toimittavat sähköä Suomen joka kolkkaan Ahvenanmaata 
lukuun ottamatta, missä on omat sähkömarkkinansa.
Sähkömarkkinoita valvotaan Suomessa Energiaviraston toimesta. Sen tehtävä on valvoa muun muassa toimintatapoja ja sitä, että sähkön todellinen alkuperä vastaa nettisivujen kuvausta. Ilmatieteenlaitos puolestaan tuottaa ja kokoaa erilaisia laskelmia voimaloiden ympäristövaikutuksista etenkin ilmanlaatuun.
Sähköyhtiöt Suomessa voidaan jakaa karkeasti kahteen luokkaan: kunnalliset ja muut. Kunnallisissa sähköyhtiöissä kunta on joko ainoa tai merkittävä omistaja. Tällöin kunnallisella päätöksenteolla on mahdollisuus vaikuttaa paikalliseen sähköyhtiöön. Muissa sähköyhtiöissä yritysmuotona on usein osakeyhtiö. Harvoissa tapauksissa yritysmuotona voi olla myös osuuskunta.
Kunnalliset sähköyhtiöt
Kuten jo todettu, kunnallisissa yhtiöissä kunnalla on isohko rooli sähköyhtiön päätöksenteossa. Käytännössä tämä tapahtuu niin, että yhtiömuoto on osakeyhtiö, jonka kaikki tai suurin osa osakkeista on kunnan hallussa. Tällöin yhtiökokouksessa käytettävä valta on viime kädessä kuntalaisilla.
Suomen suurimmat sähköyhtiöt ovat usein isojen kaupunkien omistamia ja nimeä kantavia sähköyhtiöitä. Helsingissä HELEN, joka on perustettu 1909 ja Tampereella Tampereen Sähkölaitos, joka on hieman vanhempi (perustettu vuonna 1888).
Kunnalliset sähköyhtiöt pääsevät käsiksi verrattain suureen ja stabiiliin pääomaan eli verotuloihin. Vastineeksi yhtiöissä tehdään päätöksiä kuntalaisten valitsemien päättäjien mukaan ja kuntalaisten ehdoilla. Tällaiset yhtiöt eivät vain myy sähköä, mutta myös ylläpitävät jakeluverkkoja, tuottavat ja jakelevat kaukolämpöä sekä pyörittävät myös omia sähköntuotantolaitoksiaan.
Kunnallisten sähköyhtiöiden tärkein kilpailuvaltti on paikallisuus. Ihmisiä miellyttää ajatus siitä, että he ostavat sähkön paikalliselta yhtiöltä ja varsinkin täysin kunnan omistamat sähköyhtiöt käyttävät markkinoinnissaan hyväksi tätä tunnetta. Pienien kuntien kohdalla paikalliset sähköyhtiöt voivat kilpailla myös persoonallisella palvelulla.
Muut sähköyhtiöt
Mihin sähköyhtiöihin luetaan sellaiset yhtiöt, joiden omistaja ei ole kunta, vaan esim. yksittäiset osakkeenomistajat, valtio, säätiöt ja yritykset. Kuten mainittu jo
aiemmin, näiden yhtiöiden malli on myös osakeyhtiö, jossa omistajat koostuvat yllä mainituista tahoista. Suomessa toimii myös pari osuuskuntaa, joiden toimiala on sähkön myynti. Yksi esimerkki näistä on Jylhän Sähköosuuskunta, jonka toimipaikka on Kauhavalla.
Muiden kuin kunnallisten sähköyhtiöiden päätöksentekoon ei juurikaan vaikuta kunnallinen paikallispolitiikka, vaan juurikin se, mitä yhtiökokoukissa päätetään. Tällaisia yrityksiä ovat mm. Lumo Energia ja Nordic Green Energy. Lumo Energian omistavat sen johto ja henkilöstö, kun taas Nordic Green Energyn omistaja on Troms Kraft AS, jonka puolestaan omistavat Tromssan kunta ja lääni.
Muiden kuin kunnallisten sähköyhtiöiden kilpailuvaltteja on monia: joustavuus, halvat hinnat ja/tai konttori useammalla paikkakunnalla. Nämä yhtiöt myös tuppaavat panostamaan hieman enemmän markkinointiin saadakseen enemmän näkyvyyttä.